10.2.2010

Päärynät piiraspesässä



Välillä vähän tällainen ruokaisampi ja enemmän vaivaa vaativa jälkiruokaresepti. Vaivaa vaativa siis tämän blogin yleiseen linjaan nähden, annettu valmistusaika 30 minuuttia + kypsennys.

Meidän kirjahyllyyn on jotain kautta kulkeutunut Valittujen Palojen Rakkaudesta ruokaan -keittokirja, jota olen nyt innostunut selailemaan. Tällainen ohje tarttui tällä kertaa mukaan, kun kuulosti tarpeeksi yksinkertaiselta :) Eihän nää mun päärynät aivan samalta näytä kuin keittokirjan kuvassa (no, yllätys), mutta maku on kyllä niin kohdillaan, että voin sanoa onnistuneeni varsin loistavasti!

Alkuperäisen ohjeen mukaan tuorejuuston voi korvata joko ranskankermalla tai smetanalla, ja voimakkaamman maun saamiseksi voi käyttää myös sinihomejuustoa. - Kuulostaa kyllä niin häiriintyneeltä yhdistelmältä, että on ehkä pakko testata näitä Aurajuustolla joskus :D

2 kypsää päärynää (esim. Conference)
8 levyä voitaikinaa
100-150 g maustamatonta tuorejuustoa
25-50 g pähkinärouhetta
0,5 sitruunan raastettu kuori ja mehu
1 tl kanelia
1 rkl sokeria
1 kananmuna



Aseta 4 taikinalevyä (kaulitse tarvittaessa isommiksi) leivinpaperin päälle. Sivele levyjen reunat vedellä.



Leikkaa 4 levyä siten, että poistat levyn keskeltä hieman pienemmän suorakaiteen niin, että jäljelle jää noin 2-3 cm levyinen kehys.



Nosta kehykset leivinpaperilla olevien levyjen päälle ja purista reunat yhteen.



Sekoita tuorejuusto ja pähkinärouhe.



Kuori päärynät ja halkaise ne. Poista siemenkodat teelusikalla.



Täytä syntynyt kolo juustoseoksella.



Aseta päärynänpuolikkaat leikkuupinta alaspäin taikinakehikoihin. Tee päärynöihin terävällä veitsellä viiltoja. Sivele päärynöiden pinnat sitruunamehulla.



Sekoita sitruunan raastettu kuori, kaneli ja sokeri keskenään.



Ripota seos päärynöiden päälle. Sivele piiraiden reunukset kananmunalla.



Paista 225 asteessa noin 15 minuuttia, kunnes taikinareunat ovat kullanruskeat.



Tarjoa lämpiminä kermavaahdon kanssa.

----

Ostoslista:

päärynät - 1,09 € / 2 kpl
Pirkka lehtitaikinalevyt - 1,13 € / 6 kpl
Philadelphia tuorejuusto - 2,15 €
Pirkka hasselpähkinärouhe - 2,47 € / 125 g
sitruuna - 0,48 €
kaneli - 1,12 € / 38 g
Pirkka sokeri - 0,89 € / kg
kananmuna - 2,09 € / 12 kpl

Yhteishinta: 5,10 € / 4 kpl

3 kommenttia:

  1. Hyötykäytitkö noita ylimääräisiä taikinalevyjä jotenkin, kun tota taikinaa kuitenkin näyttää jäävän vähän ylimääräistä?

    Nää vaikuttaa herkuilta, voisin jopa testata :)

    VastaaPoista
  2. Joo, mulla ainakin jäi ylimääräisiä taikinalevyjäkin. Pilkoin kaikki ylijääneet taikinat pieniksi neliöiksi (8kpl/ehjä levy), voitelin kananmunalla ja törkkäsin uuniin. Kymmenisen minuuttia samoissa lämmöissä sillä välin, kun täytin päärynät.

    Sitten kypsänä kääntää neliöt halki ja työntää niihin väliin maustettuja tuorejuustoja tms. levitteitä, Aurajuustoa (+ ananasta) tai jotain hilloja. Niin hyvää ja niin helppoa! :D

    VastaaPoista
  3. Namnam, mä kokeilen noitakin. Pitäisköhän heti huomenna viikonlopun kunniaksi alkaa kokkaileen :D Kiitän taas mahtavista vinkeistä ja ohjeista.

    VastaaPoista