29.5.2010

Salsa- ja pestokiekot



Kotona kaappien sisältöjä kaivelemalla syntyi tällä kertaa tällaista pientä naposteltavaa. En mä väitä, että pesto ja salsakastike kuuluisi peruselintarvikkeisiin, joita löytyy jokaisen kotoa :D Mutta jostain syystä meidän kaappeihin aina kertyy kaikenlaista purkkia, kun mä niistä jotain suunnittelen tekeväni, mutta unohdan ostamisen jälkeen kaappiin kuitenkin :P Paitsi salsakastikkeesta tein samalla myös ns. tujukkeita :) Tosin käytin tässä pestokiekkoihin salaattijuustoa, kun sitä meillä tosiaan tuntuu olevan koko ajan kaapissa ;P

Pestokiekot

250 g (4 levyä) lehtitaikinaa
100 g vihreää pestoa
100 g fetaa



Kauli sulaneet lehtitaikinalevyt hieman isommiksi.



Murenna fetajuusto.



Levitä pestoa ronskisti (tai oman maun mukaan) taikinalevylle.



Ripottele juustomurua peston päälle.



Kääri levy täytteineen rullalle pituussuunnassa.



Leikkaa rullasta noin 1-2 cm viipaleita (noin 10-12 viipaletta/levy) ja nosta ne leivinpaperille uunipellille.





Paista 225 -asteessa noin 10-15 minuuttia.




Salsakiekot

Näiden kävi vähän katalasti, kun en taas sulkenut reunoja kunnolla ja täytteet pääsi valumaan pellille :P

250 g (4 levyä) lehtitaikinaa
150 g tulista salsakastiketta
200 g juustoraastetta



Kauli lehtitaikinalevyjä hieman isommiksi. Levitä levyille salsakastiketta.



(Raasta juusto.) Levitä juustoraastetta salsakastikkeen päälle. Kääri levy rullalle.



Leikkaa rullasta noin 1-2 cm viipaleita (n. 10 kpl/levy) ja nosta ne leivinpaperille uunipellille.





Paista 225 -asteessa noin 15 minuuttia.



----

Ostoslista:

Myllyn Paras lehtitaikinalevyjä - 1,48 € / 500 g
Barilla Pesto Genovese - 3,02 € / 190 g
Arla Apetina Classic - 2,34 € / 200 g

Yhteishinta: 2,40 € / n. 48 kpl

Myllyn Paras lehtitaikinalevyjä - 1,48 € / 500 g
Rainbow Tex Mexican Chunky Salsa Medium - 1,63 € / 300 g
Valio Oltermanni kermajuusto - 5,99 € / kg

Yhteishinta: 2,75 € / n. 40 kpl

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti