22.8.2010

Päärynä-homejuustosalaatti



Sain tämän salaattireseptin samalta tytöltä kuin mm. tuon aiemman Mansikka-halloumisalaattinikin. Taas oli melko erikoista mun makuuni, mutta lopultakin oikein hyvää!

Elämäni ensimmäistä kertaa maistoin endiiviä (ikinä ennen kuullutkaan!) ja tuoretta pinaattia. Endiivi ei liotettuna maistunut lopulta juurikaan miltään, joten ihan kiva kokeilu. Valmiissa salaatissa endiivi vaan tummui nopeammin kuin muut ainekset. Tuore pinaatti sen sijaan maistui aivan rikkaruohoilta ja vaikka uusia juttuja onkin kiva kokeilla ja niihin pitäisi totutella niin pinaatit jätän jatkossa rauhaan. Kypsennetyssä ruoassa pinaatti menee, mutta tässä en pitänyt. Vaikka Kotihuora sanoikin, että pinaatin maku häipyi hyvin muiden ainesten sekaan. Myöskään tämän kanssa tullut jogurttikastike ei mennyt mun makuuni. Mielestäni liian etikkaista, vaikka vähensinkin jo reippaasti etikan määrää alkuperäisestä.

Päärynän, Auran ja pinjansiementen yhdistelmä oli kuitenkin tosi kiva! Voisin syödä niitä ihan sellaisenaankin. Jatkossa taidan häpäistä tämän salaatin tekemälle sen hieman vähemmän erikoiseen salaattipohjaan :D

Joidenkin mielestä ne on just nää Pirkan pinjansiemenet, joista jää paha maku suuhun pitkäksi aikaa, mutta itse en ole tällaista ikinä huomannut. Ehkä se on henkilökohtaista? Ensimmäistä kertaa tulin pinjansiemeniä paahtaneeksi, vaikka niitä monesti olen ennenkin käyttänyt. Paahdettunahan ne ovatkin aivan mielettömän hyviä! Meinasin napostella ensimmäisen desin ennen kuin sain salaattia tehtyäkään xP

2 broilerin rintafilettä
0,5 tl suolaa
mustapippuria myllystä
2 tl rypsiöljyä
0,5 dl vastapuristettua appelsiinimehua
2 kypsää päärynää
1 rasia (100g) pieniä pinaatinlehtiä
2 endiiviä eli salaattisikuria
100 g sinihomejuustoa (Auraa)
1 dl saksanpähkinöitä tai pannulla paahdettuja pinjansiemeniä

Jogurttikastike:

1 prk (200g) ruokajugurttia (tai partaäijää)
1 tl juoksevaa hunajaa
2 tl vaaleaa balsamiviinietikkaa (tai omenaviinietikkaa/valkoviinietikkaa)
2 rkl silputtuja tuoreyrttejä (esim. timjami, basilika, salvia)
mustapippuria myllystä



Mulle uudet tuttavuudet pinaatti ja endiivi:



Valmista ensin jogurttikastike ja anna maustua jääkaapissa noin tunti.





Paahda pinjansiemenet. (Nopeasti kuivalla ja kuumalla pannulla. Varo polttamasta!)



Purista appelsiinista mehu.



Mausta broilerinfileet suolalla ja pippurilla, kuumenna öljy pannulla ja ruskista fileet molemmilta puolilta.



Alenna pannun lämpöä, lisää appelsiinimehu ja hauduta fileet kannen alla kypsiksi, n. 10min. Jos neste haihtuu pannusta hauduttamisen aikana, lisää tilkka vettä.





Anna fileiden vetäytyä paistamisen jälkeen hetki alumiinifolion alla ja leikkaa viipaleiksi.





Huuhtele pinaatinlehdet ja kuivaa ne.





Irrota endiiveistä lehdet, huuhtele ne lävikössä.



Maista endiiviä - jos se on liian karvasta, liota endiiviä kuumassa vedessä muutama minuutti (tai pidempäänkin!), jolloin niiden maku muuttuu miedommaksi.



Kuori päärynät, poista siemenkodat ja leikkaa viipaleiksi.



Sommittele endiivinlehdet vadille tai kulhoon, lisää pinaatinlehdet...



...päärynäviipaleet, viipaloitu homejuusto, pähkinät/pinjansiemenet...



...ja viipaloidut broilerinfileet.



Tarjoa salaatti jogurttikastikkeen kanssa.



----

Ostoslista:

Kariniemen broilerin fileepihvi - 6,04 € / 550 g, 4 kpl
mustapippurirouhe - 2,54 € / 70 g
Keiju rypsiöljy - 1,53 € / 500 ml
appelsiini - 0,72 €
päärynä - 3,47 € / 6 kpl
pinaatti - 3,90 € / 150 g
sikurisalaatti - 1,68 €
Valio Aura -sinihmonejuusto - 2,39 €
Pirkka pinjansiemen - 2,10 € / 100 g

Bulgarian jogurtti - 0,59 €
Pirkka juokseva hunaja - 2,23 € / 250 g
Rajamäen viinietikka - 2,59 € / 0,35 l
basilika - 1,71 €


Yhteishinta: 12,70 €

2 kommenttia:

  1. Ja taas näitä herkkusalaatteja sulla täällä.. :P Kiitos tunnustuksesta! Olikin ensimmäinen laatuaan :) kauhean vaikea oli keksiä 7 asiaa itsestään, niin tylsä ihminen olen :D tosi vähän tullut kokkailtua tässä viime aikoina, enenmpi keskittyy vklopuille ruoanlaitto ja nyt ollaan oltu kokoajan menossa.

    VastaaPoista
  2. Ihan hyvä päivitystahtihan sulla on ollut, ei sitä tarvitse koko ajan blogia päivittääkään :D Luotan siihen, että jotain mielettömiä herkkuja on taas luvassa, kunhan ehdit taas blogin pariin ;)

    VastaaPoista