21.9.2011

Keikauskakku



Aikeenani oli tehdä keikauskakku saatuani äidiltäni rasiallisen kriikunoita. Unohdin tietenkin rasian kannen yöksi kiinni ja mun kriikunani olivat yön aikana alkaneet homehtua :P Kakkua kuitenkin teki mieleni, joten käytin hyvänä säilyneet kriikunat ja jatkoin kakkua pikkuisella omenalla :D

Eikä mulla mitään kunnon omenasosettakaan ollut, joten käytin tähän 2 purkillista omena-Pilttiä (ei mitään käsitystä, mitä niistäkin olin alkujaan aikonut tehdä!). Mutta hyvin onnistui mun "vähän sinnepäin" -kakkuni kuitenkin ;) Vähän ehkä oli kuivakkaa peruskakkua, mutta kyllähän tätä söi :P Omenalla tehty osa oli parempaa!

Resepti löytyi luumuruokia googletellessani Omenaminttu -blogista.

Vuoan pohjalle:

luumuja / kriikunoita / omenoita
50 g voita
1 dl fariinisokeria
1 tl kanelia

Kakkutaikina:

3 kananmunaa
2 dl sokeria
50 g voita sulatettuna
1,5 dl omenasosetta
3,5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria

Paistaminen 175 asteessa noin 50 minuuttia.



Leikkaa leivinpaperista kakkuvuoan (halkaisija 23 cm) pohjalle sopivan kokoinen pala. Voitele kakkuvuoan reunat.



Leikkaa voi ohuiksi lastuiksi ja pane lastut leivinpaperin päälle.



Ripottele fariinisokeri ja kaneli voilastujen päälle.



Puolita luumut/kriikunat (leikkaa omena lohkoiksi), poista kivet ja asettele luumut vuokaan voin ja sokerin päälle.





Vatkaa kananmunat ja sokeri sähkövatkaimella vaaleaksi, kuohkeaksi vaahdoksi.





Sulata voi ja lisää joukkoon omenasose.





Kaada voiseos muna-sokerivaahtoon ja sekoita varovasti.



Sekoita toisessa kulhossa kuivat aineet keskenään ja lisää ne taikinaan varovasti käännellen.





Kaada taikina luumujen päälle.



Kypsennä kakkua 175-asteisessa uunissa noin 50 minuuttia. Kokeile kypsyyttä puutikulla kakun keskikohdasta.



Jäähdytä kakkua vuoassaan ja kumoa tarjoilulautaselle. Poista leivinpaperi.



----

Ostoslista:

kriikunat / omena - 0 €
Valio voi - 1,55 € / 500 g
Dan Sukker fariinisokeri - 1,49 € / 500 g
kanelijauhe - 1,12 € / 38 g

Rainbow kananmunat - 1,69 € / 10 kpl
Dan Sukker taloussokeri - 0,89 € / kg
Piltti omenaa - 0,48 € x 2
Sunnuntai erikoisvehnäjauho - 1,49 € / 2 kg
X-tra leivinjauhe - 1,03 € / 225 g
Meira vaniljasokeri - 1,81 € / 85 g


Yhteishinta: 2,30 €

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti