19.12.2011

Linssikeitto



Sattuipa taas vahinko ja punajuurireseptejä googleteltuani päädyinkin epähuomiossa tekemään linssikeittoa. Noh, kerrankos näitä sattuu. Päädyin siis joskus syyskuussa jo sattumalta Herkkuja ruokapöytään -blogiin, josta nappasin idean myös noihin joskus keiton kanssa syömiimme juustokolmioihin.

Linssit ovat mulle täysin vieras raaka-aine ja tämä olikin ensimmäinen resepti ikinä, jolla linssejä edes maistoin. Ensikokeiluksi tämä oli kyllä varsin turvallinen, kun keitto ei muita omituisia aineksia sisältänyt. Ruokarajoitteisena annan plussaa tälle reseptille siitä, ettei tämä sisällä tomaattia eikä liikaa mausteita, jotka tuntuvat linssikeittoresepteissä usein esiintyvän :D

Tästä keitosta tykkäsin kyllä kovasti ja mieskin piti tästä, vaikka totesikin tämän maistuvan aivan kanattomalle kanakeitolle :D Ei tämä kanakeitolle kyllä muuten maistu kuin miehen yhdistämissä mielikuvissa :P Tätä on tehty meillä jo useasti ja nytkin olen pari viikkoa viisaudenhampaan poiston jälkeen elänyt lähinnä tällä :D

1 sipuli
1 valkosipulinkynsi (tai oman maun mukaan)
2 porkkanaa
3 rkl öljyä
2 dl punaisia linssejä
1 l vettä
1 kasvisliemikuutio
ripaus suolaa sekä mustapippuria



Kuori ja hienonna sipulit sekä raasta porkkanat.





Kuullota niitä öljytilkassa kattilassa.



Huuhdo linssit.





Lisää linssit kattilaan, sekoita.



Lisää mausteet ja vesi. (Keitto on todella löysää valmistuttuaan, mutta ei liian löysää. Etenkään jos kaikkea keittoa ei ole tarkoitus syödä kerralla niin kannattaa laittaa se litra vettä, koska keitto vielä kiinteytyy odotellessaan.) Kuumenna kiehuvaksi.



Vähennä lämpöä ja keitä noin 30 minuuttia.



----

Ostoslista:

sipulipussi- 1,29 € / kg
valkosipuli - 1,15 € / 100 g
porkkanapussi - 0,79 € / kg
Rainbow rypsiöljy - 2,69 € / l
GoGreen punaisia linssejä - 1,47 € / 400 g
Maggi kasvisliemikuutio - 1,69 € / 16 kpl
mustapippurirouhe - 6,75 € / 400 g


Yhteishinta: 1,50 € / n. 3 annosta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti