17.4.2012

Kantarellikastike



Kuvan läjässä siis kantarellikastiketta kukkakaalimuusilla.

Äitini oli innokas sienestäjä, joten sieniä on kulkeutunut aina syksyisin munkin lautaselleni asti. Itse en ole ikinä suostunut sieniä syömään, joten mulla onkin nyt aikuisiällä iso opetteleminen päästä sieni-inhostani yli. Edelleenkään en sieniä kovin mielelläni syö, mutta kantarellit tuntuivat sen verran "turvallisilta" sieniltä, että äidin pakastinta tyhjentäessäni ne mukaani otin :D

Tällainen kermainen kastike on mulle jo lapsuudestani tuttu ruoka - ihan hyvää, mutta sienet piti aina nyppiä lautasen reunalle ;D Nyt olin aikuinen ja söin sienetkin, mutta melko pieneksi pilkottuina ja melko varovaisella otteella sieniä kastikkeeseeni edes laitoin. Mieskin suostui maistamaan ja kastike sai jopa "ihan hyvää"-tuomion, vaikkei tuo mies tätä omana ruokanaan enempää suostunut syömäänkään :D Itse yllätyin positiivisesti ja jopa tykkäsin kantarellikastikkeestani niin, että aion tehdä tätä samaa vielä toistekin :)

Mä kun en kastikkeissa jauhoihin koske enkä kastikkeitani yleensä suurusta niin en nytkään sille tielle lähtenyt. Äitini teki aina kantarelleista perus maito- tai kermakastikkeen, joten smetana onkin googlailun innoittamana oma lisäykseni.

1 litra kantarelleja (ryöpättynä n. 200 g)
reilu nokare voita
1 sipuli
1 prk (120 g) smetanaa
1 dl kermaa
suolaa, pippuria



Itse käytin tässä tosiaan pakastimeen valmiiksi ryöpättyjä sieniä, mutta jos käytät tuoreita niin kuumenna niitä pannulla, kunnes enin neste pannulta on haihtunut. Lisää voi ja hienonnettu sipuli. Kypsennä, kunnes sipuli kuullottuu.



Lisää smetana, kerma ja mausteet. (Suolan kanssa varovasti, jos jo käyttämäsi voi on voimakassuolaista.) Lämmitä, kunnes smetana sulaa ja sekoittuu tasaiseksi.



----

Ostoslista:

kantarellit itse poimittuina - 0 €
Valio voi - 1,55 € / 500 g
sipuli - 1,23 € / kg
Valio smetana - 1,45 €
Valio ruokakerma - 0,92 € / 2 dl


Yhteishinta: 2,20 €

4 kommenttia:

  1. Kanttareilla ollaan täälläkin aloitettu varovainen metsäsienistä tykkääminen. Muita ei vaan vielä osaa käyttää - eipä kyllä poimiakaan ;). Kylässä maistetut sienisalaatti ja -piiras olivat kyllä maukkaita, eikä varmaan vähiten reilun kerman ja voin vuoksi.

    Tässä muutaman kanttarelliherkkuhetken jälkeen on tullutkin mieleen "miksei kukaan ole kertonut, että sienet voivat maistua näin hyvältä"...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen kyllä sienisalaattia joskus tehnyt itsekin, mutta ainoastaan kaupan valmiista suolasienistä :D Ja äitini kermainen herkkutattikastike oli todella hyvää, vaikka sitä en itse tehdä osaakaan. Mutta kantarelleista tosiaan on hyvä lähteä sieniin (voilla ja kermalla) tutustumaan ja niitä taatusti alan nyt käyttämään enemmänkin :)

      Poista
  2. Oi, ihanaa! Smetanan kanssa ei koskaan voi mennä väärin. Kannattaa muuten kokeilla kantarelliruoissa timjamia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Timjamista en valitettavasti oikein pidä, mutta smetanalla tosiaan saa sienetkin maittamaan :D

      Poista